Siirry pääsisältöön

Päätöksenteon läpinäkyvyyttä on lisättävä

Avoimempaa demokratiaa, kiitos

Suomalaisessa yhteiskunnassa vannotaan usein demokratian nimeen ja siihen kuinka hyvin päätöksenteko täällä toimii. Noh, on se joskus toiminut, mutta nykyinen demokratia ei näytä enää pelittävän, ja esim. edeltävän hallituksen ja eduskunnan toimista se on helppo havaita: vaikeat ratkaisut jäivät tekemättä, kuten vaikkapa SOTE ja yritystukien leikkaaminen.

Mutta ei hätää, sillä Piraattipuolueella on tähän ratkaisu; ja se on aidosti avoin demokratia, jossa päätöksenteko tapahtuu läpinäkyvästi alusta loppuun. Erittäin merkittävä osa eduskuntatyöstä tapahtuu valiokunnissa, ja tämä työ tehdään meiltä kansalaisilta pääosin salassa, siis suljettujen ovien takana. Se ei ole oikein, että kansalaisilta jää nyt piiloon ne argumentit, joilla lakeja ja säädöksiä valmistellaan, ketkä valiokunnissa ovat eniten äänessä ja etenkin se, kenen äänellä kokouksissa puhutaan. Ajavatko poliitikot kokouksissa omaa vai serkkujen etua, suuryritysten ja eturyhmien etua vai kenties jopa kansan ja heikoimmassa asemassa olevien etua? Kaksi viimeistä asiaa ovat mielestäni ne eduskunnan tärkeimmät tehtävät.

Suljettujen ovien taakse ulkopuoliset eivät pääse näkemään ja älähtämään silloin, jos jokin taho ohjailee päätöksentekoa liikaa. Mutta sen sijaan, jos valiokuntatyöskentely olisi lähtökohtaisesti julkista ja kokoukset lähetettäisiin suorana lähetyksenä nettiin, niin silloin omaa tai oman eturyhmän etua olisi huomattavasti hankalampi ajaa, koska asia kävisi helposti ilmi. Valtion turvallisuuden kannalta tärkeät asiat käsiteltäisiin luonnollisesti edelleen salassa

Suorina lähetyksinä päätöksiä myös syntyisi huomattavasti rivakampaan tahtiin, sillä lämpimikseen juttelun sijaan kansanedustajien täytyisikin tehdä oikeasti jotain järkevää, eli löytää käsiteltäviin asioihin yhteisesti hyväksytty kanta. Piraattipuolueen mielestä päätöksien tulisi olla myös yhteisesti hyväksyttyjä, koska vain sillä tavalla jokainen päätöksentekijä on vastuussa lopputuloksesta. Demokratian ihanteet ja periaatteet eivät mielestäni toteudu riittävästi, jos päätös hyväksytään niukalla enemmistöllä. Vain laajaa kannatusta nauttiva säädös on hyvä ja oikeudenmukainen säädös.

Myös vaalikampanjoinnin ja -paneeleiden tulisi olla avoimia ja yhdenvertaisia kaikille. Tämä ei kuitenkaan toteudu, koska esim. monet vaalipaneelit ovat tarkoitettuja vain eduskuntapuolueiden ehdokkaille. Lisäksi eduskuntapuolueille maksetaan puoluetukea, mikä vahvistaa vain vanhoja puolueita (ja niiden vanhoja ajatuksia). Pienpuolueet saavat vähän julkisuutta, mutta vanhojen puolueiden valta-asemaa koitetaan pitää yllä lähes väkisin. Puolueet eivät siis ole Suomessa tasavertaisessa asemassa.

Tästä on hyvänä esimerkkinä Jokioisten Paanan koululla 28.3. järjestettävä vaalipaneeli, johon Piraattipuoluetta ja minua ei otettu mukaan, vaikka olen jokioislainen. Vaalipaneeli on Keskustan järjestämä, joten eihän se sinänsä ole yllätys ettei uusia ideoita ja puolueita haluta ottaa mukaan paneeliin, sillä nehän voisivat niihin osallistuessaan jopa entisestään syödä Keskustan lehmän hännän tavoin romahtanutta kannatusta. Olen toki tervetullut paneelin yleisöksi, kuten järjestäjätaho minulle ilmoitti, mutta eipä sieltä voi juuri vaikuttaa. Onneksi voin sentään kirjoittaa - eläköön sananvapaus!

Oskari Kekkonen, eduskuntavaaliehdokas, Piraattipuolue

***********************************************************************

Lähetin yo. kirjoitukseń Forssanklehden toimitukseen mielipidepalstalle. Nähtäväksi jää julkaistaanko kirjoitus.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luoja(t) ei heitä noppaa - siksi Kekkonenkaan ei niitä heittele

Esipuhe: Tämä on eräänlainen poliittinen jälkikirjoitus, sillä tulen jättämään poliittisen toiminnan. Ehkä palaan vielä areenalle, tai sitten en - aika näyttää.  Tämän kirjoituksen piti alunperin olla kuntavaalikampanjani pääsanoma ja esittää niitä syitä miksi olen lähtenyt mukaan politiikkaan ja mihin haluan yhteiskunnallisesti vaikuttaa, mutta nyt siitä tulikin ihan jotain muuta - vetäkää itse omat johtopäätöksenne miksi tein, mitä tein ja miksi näin kirjoitan. Päänäytös: Luoja(t) ei heitä noppaa Ihmiskunnankaan ei tulisi arpoa ja suinpäin ryntäillä tekemään hätiköityjä ja lyhytnäköisiä ratkaisuja, koska olemmehan me itse (ml. esi-isät) yksilöinä luoneet (tehneet) tämän maapallon sellaiseksi kuin se juuri tämän hetken todellisuutena meille jokaiselle yksilöllisesti ilmenee.  Tämä kaikki millä olemme itse ympäröineet itsemme; kaikki se ei ole syntynyt tyhjästä, vaan se on ohjatun kehityksen tulosta - saavutus sinänsä.  Ihmiskunnan alkuhämärästä on tehty uuvuttavan pitkä matka nykypäiv

Putinin lähtölaskenta on käynnissä - Jäitä hattuun NATO-kiimassa - Suuremman konfliktin uhka kuitenkin väijyy

Maailman tilanteen valitettavan muutoksen vuoksi koen, että minun on avattava hieman sanaista arkkuani, koska nyt on laitettava jäitä hattuun monenkin asian suhteen, mutta etenkin NATO-intoilussa. Venäjän presidentin, tai oikeammin Venäjän diktaattorin, Vladimir Putinin hyökättyä Ukrainaan olemme saattaneet nähdä kolmannen maailmansodan alun; se laajenevatko sotatoimet Ukrainan alueelta muualle riippuu monesta asiasta, mutta yksi mauste tässä pienen miehen suuressa sopassa on mm. se, että hakeeko Suomi NATO-jäsenyyttä tämän avoimen hyökkäyskonfliktin aikana, tai sen jälkeen lähitulevaisuudessa, ja miksei pitkälläkin tähtäimellä. Nyt, kun Suomi on jo lahjoittanut Ukrainalle sotilasmateriaalia, niin Suomen NATO-jäsenyyshakemus olisi Putinille kuin piste i:n päälle hyökätä myös Suomeen. Mielestäni tälle NATO:n hinkumiselle on laitettava nyt stoppi ja hengitettävä muutaman kerran todella syvään ja tarkasteltava eri skenaarioita mitä lähitulevaisuudessa saattaa olla tapahtumassa.  Miele

Kekkosen ympäristöagenda 2019

1§ Luonnon monimuotoisuuden katoaminen on pysäytettävä a) Metsiä on suojeltava Suomessa väh. 10%, myös Etelä-Suomessa. b) Ympäristöjä on ennallistettava: suot, kosteikot, karjalaitumet, perinnebiotoopit c) Padotuille joille toimivat kalatiet pakollisiksi, siirtymäaika 2v. Vaelluskalakannat ovat uhanalaisia. d) Tornion-Muonionjoki latvavesineen on suojeltava yhdessä Ruotsin kanssa - ei kaivoksia joen valuma-alueelle. e) Tulevaisuuden eläintuotanto hyödyttää ympäristöä, eli lisää luonnon monimuotoisuutta. Eläintuotannon perustan tulee olla eettistä ja kestävää, ja se on mahdollista ulkolaiduntavan karjan kasvattamisessa (ml. lampaat ja villisiat) mitkä lisäävät luonnon monimuotoisuutta monella eri tavalla. Ahtaista sikaloista ja häkkikanaloista tulee luopua, kuten myös turkistarhauksesta. f) Pesimäaikaiset hakkuut on lopetettava. g) Metsiä on kasvatettava nykyistä vanhemmiksi, jotta hiiltä sitoutuu pidemmäksi aikaa. Lisäksi vanhempiin puihin ehtii muodostua monipuolisempi