"Ennakkokaavailuissa F-35A on noussut jopa ykkössuosikiksi Suomen hävittäjäkonekilpailussa. Sen perusteella, miten sen elinkaarikustannuksia on Norjassa ja Kanadassa arvioitu, 64 kappaletta F-35A-koneita maksaisi Suomelle 30 vuodessa 30–40 miljardia euroa. On vaikea ymmärtää, miten Suomella voisi olla tähän varaa."
Olen samoilla linjoilla kuin Ydinlehteen hävittäjähankinnasta kirjoittanut Eero Lehto. Eikö meillä ole ole parempaa käyttöä näin valtavalle rahasummalle? Haluaako Suomi, tai haluatko sinä voidella sotateollisuuden järjettömän kokoisia rattaita ja lisätä Itämeren alueen jännitteitä entisestään?
Hankkimalla mahdollisimman monta hävittäjää, varmistamme vain sen, että jännitteet ja kilpavarustelu tulevaisuudessa vain kasvavat, myös rajan toisella puolella. Mielestäni ainoa järkevä vaihtoehto on jännitteiden liennytys ja asejärjestelmien kilpavarustelusta luopumiseen "tähtääminen".
Hävittäjien ja yleensäkin sotateollisuuden ilmastovaikutukset ovat härskillä tasolla. Emme tarvitse aseita, vaan hyvinvointia! Ympäristö- ja luonnonsuojelutoimet tarvitsevat rahoitusta paljon kipeämmin kuin hävittäjät, mitkä ovat Suomen puolustuksen kannalta aika turhat. Tehokkain tapa torjua ilmahyökkäys Suomeen on ilmatorjuntaohjukset, eivätkä ne edes kustanna miljardeja, vaan kyse on sadoista miljoonista euroista.
Mielestäni yksi salainen, tai vähintään piilotettu motiivi massiiviseen hävittäjähankintaan on NATO-yhteensopivuuden lisääminen tai ylläpitäminen, vaikkakin hallitus tai eduskuntapuolueet puhuvat vain sitoutumisesta puolustuspoliittiseen selontekoon, jossa kerrotaan, että nykyiset hävittäjät tullaan korvaamaan vastaavalla voimalla, minkä ilmeisesti kaikki ym. ryhmät ovat hyväksyneet. Vastaava voima voi mielestäni olla myös tehokas ilmatorjunta, mikä voidaan hankkia murto-osalla hävittäjien hinnasta. Hävittäjiä voidaan hankkia muutamia, mutta 64 on aivan liikaa ja suoranaista tuhlausta. Ja jos uusia hävittäjiä hankitaan, on ne ehdottomasti hankittava Ruotsista.
*****************************************************************************************************
Itsehän olen ennen kaikkea rauhanmies, mutta ymmärrän kyllä, että jonkinlaisen, ja mielellään uskottavan puolustuksen Suomi tarvitsee, ainakin niin kauan kunnes sotavarustelusta lähiympäristössämme luovutaan kokonaan.
Itse suoritin siviilipalveluksen Kanta-Hämeen keskussairaalan Riihimäen yksikössä huoltomiehenä, jonne jäin myös työskentelemään vielä lähes vuoden päiviksi sivarini jälkeenkin. Siviilipalveluksen valitsin lähinnä ainoastaan siksi, että halusin, ja haluan edelleen tehdä jotain hyödyllistä yhteiskuntamme eteen, sen sijaan, että olisin öljynä sotateollisuuden rattaiden välissä. Armeijasta minut olisi luultavasti vapautettu, koska sairastan selkärankareumaa, mikä tosin ei ollut siinä vaiheessa vielä diagnosoitu, vaikka se oli jo oireillut useamman vuoden. Yl. selkärankareuman diagnosointiin ensioireista kuluu väh. 6 vuotta, sivarin alkaessa oli menossa neljäs oireellinen vuosi,
Nykyään olen enemmän huolissani ympäristöongelmista kuin sodan uhasta. Emme tee puolustuksella tai maallamme ylipäätänsä mitään, jos valtiot näkevät sotateollisuuden tärkeämpänä kuin ympäristön, jossa elämme. Ympäristökatastrofit, kuten luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja maapallon lämpenemisestä johtuva ilmastonmuutos näyttäisivät tulevaisuudessa muodostavan ihmis- ja eläinkunnan tulevaisuudelle todellisen pullonkaulan, jota harva näyttää vielä ymmärtävän.
Siksi päähäni pälkähtikin jostain jo noin vuosi sitten ajatus, että puolustusvoimat tulisikin muuttaa jossain määrin ennallistamisvoimiksi, jotta luonnolla olisi mahdollisuudet elpyä nykytilasta. Ilokseni sainkin tässä viikolla huomata, etten ole ollut ajatukseni kanssa yksin, sillä samankaltaista ajatusta löytyy unite the armies -organisaatiolta, mikä tähtää samoihin asioihin, mutta globaalilla tasolla.
Nyt voisi olla se todellinen sauma saavuttaa maan päälle rauha ilman, että tuhlaamme valtavia rahamääriä järjettömään ja suoraan sanottuna typerään sotavarusteluun. Maapallon ympäristöongelmat ovat sitä luokkaa, että tulevaisuutemme saattaa todellakin olla turhaa, jos emme nyt ympäristökriisien partaalla ymmärrä sijoittaa sotavarusteluun tarkoitettuja varantoja luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen ja ilmastomuutoksen torjuntaan. Sotavarustelu jos mikä, on mielestäni muutoinkin vain ajan, resurssien ja älyllisen kapasiteetin tuhlausta aivan vääriin asioihin.
Jos emme käyttäisi biljoonia dollareita sotahulluuteen, siis globaalisti, niin ihmiskunnalla luultavasti olisi jo tukikohta Mars-planeetalla tai kuussa. Elämä maapallolla tulee muutoinkin tiensä päähän ennemmin tai myöhemmin (se voi olla meteori, massiivinen tulivuoren purkaus tai jotain mitä emme osaa vielä aavistaakaan), mutta mitä myöhäisemmäksi ihmiskunnan siirtyminen avaruuteen tapahtuu, niin sitä heikommat mahdollisuudet meillä on lajina selviytyä eteenpäin tässä elämän mysteerissä. Avaruudessa voimme selviytyä vain yhdessä, siksi niin on tehtävä täällä maan päälläkin, elettävä ja selviydyttävä yhdessä ja yhteistyöllä.
Ihmiskunnan tai ainakin nykyisen länsimaalaisen ja kapitalistisen kulutusyhteiskunnan elo täällä maapallolla on muutoinkin aivan liian lyhytnäköistä, suorastaan lapsellista. Muistaakseni Sioux-intiaanit arvioivat omien toimintojen ympäristövaikutukset aina 7. sukupolven päähän. Miettikääpä sitä. Tuollaista pitkälle ulottuvaa katsantoa mekin nyt tarvitsemme, ja heti - muutoin olemme tuhon omat.
*****************************************************************************************************
Itsehän olen ennen kaikkea rauhanmies, mutta ymmärrän kyllä, että jonkinlaisen, ja mielellään uskottavan puolustuksen Suomi tarvitsee, ainakin niin kauan kunnes sotavarustelusta lähiympäristössämme luovutaan kokonaan.
Itse suoritin siviilipalveluksen Kanta-Hämeen keskussairaalan Riihimäen yksikössä huoltomiehenä, jonne jäin myös työskentelemään vielä lähes vuoden päiviksi sivarini jälkeenkin. Siviilipalveluksen valitsin lähinnä ainoastaan siksi, että halusin, ja haluan edelleen tehdä jotain hyödyllistä yhteiskuntamme eteen, sen sijaan, että olisin öljynä sotateollisuuden rattaiden välissä. Armeijasta minut olisi luultavasti vapautettu, koska sairastan selkärankareumaa, mikä tosin ei ollut siinä vaiheessa vielä diagnosoitu, vaikka se oli jo oireillut useamman vuoden. Yl. selkärankareuman diagnosointiin ensioireista kuluu väh. 6 vuotta, sivarin alkaessa oli menossa neljäs oireellinen vuosi,
Nykyään olen enemmän huolissani ympäristöongelmista kuin sodan uhasta. Emme tee puolustuksella tai maallamme ylipäätänsä mitään, jos valtiot näkevät sotateollisuuden tärkeämpänä kuin ympäristön, jossa elämme. Ympäristökatastrofit, kuten luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja maapallon lämpenemisestä johtuva ilmastonmuutos näyttäisivät tulevaisuudessa muodostavan ihmis- ja eläinkunnan tulevaisuudelle todellisen pullonkaulan, jota harva näyttää vielä ymmärtävän.
Siksi päähäni pälkähtikin jostain jo noin vuosi sitten ajatus, että puolustusvoimat tulisikin muuttaa jossain määrin ennallistamisvoimiksi, jotta luonnolla olisi mahdollisuudet elpyä nykytilasta. Ilokseni sainkin tässä viikolla huomata, etten ole ollut ajatukseni kanssa yksin, sillä samankaltaista ajatusta löytyy unite the armies -organisaatiolta, mikä tähtää samoihin asioihin, mutta globaalilla tasolla.
Nyt voisi olla se todellinen sauma saavuttaa maan päälle rauha ilman, että tuhlaamme valtavia rahamääriä järjettömään ja suoraan sanottuna typerään sotavarusteluun. Maapallon ympäristöongelmat ovat sitä luokkaa, että tulevaisuutemme saattaa todellakin olla turhaa, jos emme nyt ympäristökriisien partaalla ymmärrä sijoittaa sotavarusteluun tarkoitettuja varantoja luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen ja ilmastomuutoksen torjuntaan. Sotavarustelu jos mikä, on mielestäni muutoinkin vain ajan, resurssien ja älyllisen kapasiteetin tuhlausta aivan vääriin asioihin.
Jos emme käyttäisi biljoonia dollareita sotahulluuteen, siis globaalisti, niin ihmiskunnalla luultavasti olisi jo tukikohta Mars-planeetalla tai kuussa. Elämä maapallolla tulee muutoinkin tiensä päähän ennemmin tai myöhemmin (se voi olla meteori, massiivinen tulivuoren purkaus tai jotain mitä emme osaa vielä aavistaakaan), mutta mitä myöhäisemmäksi ihmiskunnan siirtyminen avaruuteen tapahtuu, niin sitä heikommat mahdollisuudet meillä on lajina selviytyä eteenpäin tässä elämän mysteerissä. Avaruudessa voimme selviytyä vain yhdessä, siksi niin on tehtävä täällä maan päälläkin, elettävä ja selviydyttävä yhdessä ja yhteistyöllä.
Ihmiskunnan tai ainakin nykyisen länsimaalaisen ja kapitalistisen kulutusyhteiskunnan elo täällä maapallolla on muutoinkin aivan liian lyhytnäköistä, suorastaan lapsellista. Muistaakseni Sioux-intiaanit arvioivat omien toimintojen ympäristövaikutukset aina 7. sukupolven päähän. Miettikääpä sitä. Tuollaista pitkälle ulottuvaa katsantoa mekin nyt tarvitsemme, ja heti - muutoin olemme tuhon omat.
Kommentit
Lähetä kommentti